Starttiraha – aloittavan yrittäjän tuki

Starttiraha edistää uutta yritystoimintaa ja työllistymistä. Se turvaa yrittäjän toimeentulon siltä ajalta, jonka yritystoiminnan käynnistys ja vakiinnuttaminen arviolta kestää – kuitenkin enintään 12 kuukauden ajan. Starttiraha on peruspäivärahan suuruinen (32,40 euroa päivältä) ja sitä maksetaan enintään viideltä päivältä kalenteriviikossa.

Starttirahaa voit saada, jos  

  • olet työtön työnhakija
  • et ole työtön, mutta siirryt kokoaikaiseksi yrittäjäksi esimerkiksi palkkatyöstä, opiskelusta tai kotityöstä
  • olet sivutoiminen yrittäjä ja laajennat yritystoimintaa päätoimiseksi.

TE-toimisto myöntää starttirahan vasta, kun on selvittänyt, että yrittäjyys on hakijalle sopiva vaihtoehto työllistyä.

Tuen saamisen edellytyksiä ovat muun muassa

  • päätoiminen yrittäjyys
  • riittävät valmiudet aiottuun yritystoimintaan
  • mahdollisuudet jatkuvaan kannattavaan toimintaan
  • tarpeellisuus toimeentulon kannalta
  • yritystoiminnan aloitus vasta sen jälkeen, kun tuki on myönnetty
Huomaa, että työttömänä työnhakijana voit valita haetko starttirahaa vai työttömyysetuutta yrittäjyyden neljältä ensimmäiseltä kuukaudelta. Jos aloitat yritystoiminnan työttömyysaikanasi, yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuutta ei arvioida neljän ensimmäisen kuukauden aikana yritystoiminnan aloittamisesta. Työttömänä työnhakijana saat mainitulta ajalta työttömyysetuutta.

Näin haet starttirahaa

Kun harkitset yrityksen perustamista, ole hyvissä ajoin ennen yritystoiminnan käynnistämistä yhteydessä paikalliseen TE-toimistoon, joka selvittää mahdollisuutesi starttirahan saamiseen. Yritystoimintaa ei tule aloittaa ennen kuin TE-toimisto on tehnyt päätöksen starttirahasta.

Lue lisää starttirahasta alla olevasta linkistä:

Starttirahan hakeminen

Koulutusta yrittäjyyden alkuun


TE-toimistosta saat tietoa koulutuksista, jotka on suunnattu yrittäjäksi aikoville. Voit myös yhdistää joustavasti starttirahan ja yrittäjäkoulutuksen.

Voit esimerkiksi aloittaa koulutuksen samaan aikaan, kun saat starttirahaa. TE-toimisto järjestää työvoimakoulutuksena alkaville yrittäjille maksuttomia kursseja.

Alla olevasta linkistä näet haussa olevat TE-toimiston Startti yrittäjäksi-koulutukset:

Haussa olevat yrittäjäkoulutukset



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje