VILKE on Pohjois-Savossa toteutettava koulutushanke, jonka tavoitteena on vahvistaa alkutuottajien – esimerkiksi marjan-, hedelmän-, vihannes- ja perunanviljelijöiden – osaamista vastuullisuudessa, laatuvaatimuksissa ja liiketoiminnan kehittämisessä.

Hankkeen taustalla ovat kiristyvät vastuullisuusvaatimukset, joita ohjaavat EU-lainsäädäntö ja kauppaketjujen uudet tulevat käytännöt, kuten IP-sertifiointi ja EcoVadis -arviointi.

Hanke tarjoaa maksuttomia koulutuksia ja käytännön työkaluja, joiden avulla tuottajat voivat laatia vastuullisuussuunnitelmia, valmistautua sertifiointeihin ja osoittaa vastuullisuustyönsä ostajille ja rahoittajille. Koulutukset toteutetaan kolmessa moduulissa, jotka käsittelevät vastuullisuustyön perusteita, sertifiointiprosesseja ja liiketoiminnan kannattavuutta. Lisäksi järjestetään Pellonpiennarpäiviä, webinaareja ja benchmarking -tilaisuuksia.

Hankkeen toteuttavat Kehitysyhtiö SavoGrow Oy:n Marjaosaamiskeskus ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti / MicroENTRE. Yhteistyötä tehdään muun muassa Suonenjoenseudun marjanviljelijäin yhdistyksen (SSMY), MTK:n, Suonentiedon ja Pakkasmarja Oy:n kanssa.

Hankkeen kohderyhmänä ovat Pohjois-Savon alkutuottajat, ja hyödynsaajina myös kauppaketjut, ostajat ja neuvontapalvelut. Hankkeen toteutusalue on Pohjois-Savo.

Hanke tukee alueellisia ja kansallisia tavoitteita huoltovarmuuden, kestävän maatalouden ja elintarviketuotannon kilpailukyvyn vahvistamiseksi.