Siirry sisältöön

Reaaliaikaisen matkailudatan kerääminen aloitettu

Reaaliaikaisen matkailudatan kerääminen aloitettu

Julkaistu: 30.6.2021

Pohjois-Savossa on aloitettu koko maakunnan kattavan reaaliaikaisen tiedon kerääminen maakunnan matkailusta. ”Pohjois-Savossa tiedolla johtaminen on otettu vakavasti. Maakuntamme kulkee asiassa aivan kehityksen kärjessä – yksikään toinen maakunta Suomessa ei tee reaaliaikaista tiedonkeruuta maakuntatasolla. Juhannuksen ajan matkailijatutkimuksesta selvisi, että juhannusvieraat kaipasivat lisää palveluita”, kertoo Pohjois-Savon Lakeland -hankkeen projektipäällikkö Sari Hyttinen.

Toteutuksesta vastaa Salmi Platform Oy ja tiedon keräämisessä hyödynnetään Telian operaattoridataa, jonka avulla saadaan selville matkailijoiden liikkuminen alueella. Tähän yhdistetään matkailijoilta kerättyä kyselytietoa matkan syistä, rahankäytöstä, tyytyväisyydestä sekä sanallista palautetta. Dataa kerätään Kuopio-Tahko Markkinoinnin ja Pohjois-Savon Lakeland-hankkeen yhteistyönä. Tutkimusta jatketaan vuoden 2021 loppuun.

”Reaaliaikaisen datan keräys on huima loikkaus perinteisistä matkailutulotutkimuksista kohti taktisen liiketoiminnan ohjausta”, toteaa Salmi Platform Oy:n toimitusjohtaja Wille Markkanen.

Luontoa kiitellään, palveluita kaivataan


Juhannusta on totuttu pitämään rauhoittumisen aikana, mutta matkailijat kaipaisivat kuitenkin nykyistä enemmän palveluita, selviää Pohjois-Savon matkailijatutkimuksesta. Tutkimuksesta huomattiin myös, että matkailijoiden rahankäyttö tippui juhannuksena muuhun kesäaikaan verrattuna.


Matkailijoilta saatu palaute jakaantuu kahteen selkeään osioon. Toisaalta kiitellään Pohjois-Savon luontoa, järviä ja ilmapiiriä. Samalla kuitenkin on selkeää pettymystä siitä, että iso osa palveluista on kiinni.

“Sitkeä uskomus on, että juhannuksena suomalaiset vetäytyvät omalle mökilleen ja palveluita ei kukaan halua käyttää. Kyselytutkimuksen mukaan palveluille olisi kuitenkin kysyntää ainakin jonkin verran. Tässä olisi kohta, jota kannattaisi yritysten miettiä, että voisiko palveluita pitää auki vaikka osittain”, pohtii Sari Hyttinen.

Juhannuksena matkailijoiden kulutus on pientä

Matkailukohteiden saama tulo matkailusta vaihtelee sesongeittain runsaasti, ja juhannuksena matkailijakohtainen kulutus on alhaista. Kesäkuun aikana ennen juhannusta keskimääräinen matkailijoiden rahankäyttö esimerkiksi Kuopiossa oli noin 147 eur/hlö/vrk ja juhannuksen ajalta (25.-27.6.) kulutus tippui 83 euroon.

“Tässä varmasti näkyy toisaalta juhannuksen luonne, eli vietetään aikaa omalla porukalla ja omat ruuat valmistaen. Kuitenkin samaan aikaan tutkimuksemme kertoo, että palveluita toivottaisiin olevan enemmän, eli matkailijoilla ei myöskään ole ollut mahdollisuutta kuluttaa”, summaa tilannetta Sari Hyttinen.

Juhannusvieraita saapui Pohjois-Savoon yli 20 000 hlöä

Juhannusvieraiden tarkkaa määrää Pohjois-Savossa on vaikea sanoa, mutta Telian operaattoridatasta voidaan nähdä kohtuullisen tarkka arvio juhannusaikaisesta lisävieraiden määrästä maakunnassa. Juhannusta edeltävänä päivänä 24.6. Pohjois-Savoon saapui hieman yli 55 000 vierailijaa muualta Suomesta, kun normaalipäivinä määrä on noin 30 000 vierailijaa. Tämän perusteella voidaan sanoa, että juhannuksena Pohjois-Savossa oli yli 20 000 juhannusvierasta. 


Juhannuksen aikaisten vieraiden alueellinen jakauma on hiukan erilainen kuin matkailijoiden yleensä. Operaattoridata osoittaa, kuinka aivan maakuntarajojen läheisyydessä tehtiin runsaasti matkoja Pohjois-Savon puolelle, mikä viittaisi omille tai tuttavien kesämökeille tehtyihin vierailuihin. Toinen iso virta oli maakunnan suuriin majoituskeskittymiin, kuten Tahko, Kuopio, Iisalmen seutu ja Leppävirta.