Siirry sisältöön

”SavoGrow on pienyrittäjälle vähän kuin hallitus pörssiyhtiölle”

”SavoGrow on pienyrittäjälle vähän kuin hallitus pörssiyhtiölle”

Julkaistu: 17.5.2023

Yksi SavoGrown yrityspalveluiden asiakkaista vuonna 2022 oli Luv Northin yrittäjä Laura Paananen. Suonenjoella kotipaikkaansa pitävä yritys suunnittelee ja valmistaa koruja kierrätyshopeasta ja -kullasta. Elinkeinoasiamies Olli Kokander auttoi Lauraa yrityksen perustamistoimissa.

”Sain SavoGrowlta konkreetisia neuvoja tuotannollisen yrityksen perustamiseen. Suuri apu on ollut myös vinkeistä eri tukiin kuten perustamistukeen ja investointitukeen”, kertoo Laura.

Luv North on päässyt hienosti alkuun ja se valittiin 15 parhaan joukkoon KasvuOpenin Verkkokaupan Kasvupolulla. Verkkokaupan sparrausohjelma oli suosituin KasvuOpenin kasvupoluista, joten yrittäjä on hyvin tyytyväinen, että pääsi mukaan.

”En olisi itse tajunnut sinne hakea, jos Olli ei olisi asiasta vinkannut”, toteaa Paananen tyytyväisenä.

Ylpeä savolaisista juuristaan

Lauralle on alusta asti ollut selvää, että tekemisellä täytyy olla jokin motiivi. Luv Northissa se on vaalia suomalaista käsityötä, kotimaista työvoimaa ja nostaa kunniaan korumuotoilua. Suonenjoki oli tuotannollisen yrityksen sijoituspaikaksi järkevin.

”Koin, että tarina on aito silloin, kun se rakentuu rehellisesti polkuni ympärille. Olen aloittanut punomalla mansikoita mansikkamaalla heinänkorteen ja nyt teen koruja samoissa maisemissa”, Laura summaa.

Pääkaupunkiseudulla sekä työvoiman että tuotantotilojen kustannukset ovat selvästi korkeammat kuin maakunnissa. Sähköiset myyntikanavat auttavat yritystä toimimaan nykyään mistä vain: voit olla menestyvä yritys omalla alallasi, vaikka asiakaskunta ei olisikaan juuri tuotantolaitoksen ympärillä.

”Elinkeinoasiamiehen kanssa keskustelu sai minut hoksaamaan, että voin toimia paikallisesti Suonenjoelta. Myös yrityksen tarina ja identiteetti rakentuvat Suonenjoelle, mikä on tosi kiva”, sanoo suonenjokelaislähtöinen Laura.

Syksyllä tuotanto käyntiin

Luv Northin tuotantotiloja Suonenjoella varustetaan parhaillaan ja laajempi tuotanto saadaan käyntiin ensi syksynä.

”Koneet on ostettu ja syksyllä voimme ottaa käyttöön valmistusmenetelmiä, joilla monimutkaisempienkin korujen teko onnistuu”, iloitsee Laura.

Myös ensimmäinen jälleenmyyjä löytyi Savosta – Luv Northin koruja tulee myyntiin Kaiku Kidsin myymälään Kuopion Minna-kauppakeskukseen. Toinen jälleenmyyntipiste löytyy Helsingin Designmuseon myymälästä – hieno saavutus nuorelta yritykseltä!

Taitavan markkinoinnin ansiosta korut ovat päässeet hyvin esille myös mediassa – Luv Northin koruja on nähty Vappu Pimiän ja Antti Tuiskun päällä, ja esim. kuluvalla Diili-kaudella koruja nähdään jopa kolmen eri henkilön kantamina.

Monipuolisesti apua pienyrittäjälle

Yrittäjä on kokenut SavoGrown kautta saadun sparrauksen ja tuen erittäin tärkeänä.

”Olen kokenut, että pienyrittäjälle SavoGrow on vähän kuin hallitus isolle pörssiyhtiölle. Olen saanut monialaista asiantuntijuutta ja vinkkejä siitä, kuka voisi auttaa”, toteaa Laura Paananen.