Siirry sisältöön

Ei ole oman kylän voittanutta

Ei ole oman kylän voittanutta

Julkaistu: 11.10.2023

Kotiseuturakkaus on pysyvää laatua. Se voi saada vaihtamaan asuinpaikkaa vielä 45 vuoden jälkeen.

Kun Jouni Savolaiselta kysyy lempipaikkaa Vieremällä, on vastaus valmiina.

– Oma piha. Mitä sitä sen edemmäksi, Jouni sanoo.

Hän muutti kaksivuotiaana Vieremälle ja on siitä pitäen viihtynyt paikkakunnalla, tarkemmin sanoen sen pohjoisosassa sijaitsevassa Nissilän kylässä. Muiden kyläaktiivien, Tuula ja Seppo Kajasteen sekä Mauno Ryytyn, on pitänyt välillä käydä siellä etäämmällä palatakseen takaisin.

Kajasteet asuivat 45 vuotta Helsingissä. Yhteys kotikonnuille säilyi kuitenkin koko ajan, ja parhaimmillaan he huristelivat kerran kuukaudessa synnyinpitäjiin Nissilään ja Iisalmeen. Kuusi vuotta sitten he päättivät muuttaa Nissilään lopullisesti.

– Eikä pois lähdetä, Seppo tähdentää.

Lintu- ja kalamiestä kiinnostaa etenkin alueen rikas eräluonto harjuineen, järvineen, jokineen ja koskineen. Puolisolle tärkeä asia on juuret.

– Meidän suku on asunut täällä kaksi ja puolisataa vuotta. Ja vielä on useampi talo asuttuna. Sitkeitä ollaan, Tuula sanoo.

Mauno Ryytty työskenteli niin ikään Helsingissä, mutta alkoi pikkuhiljaa tehdä etätöitä Nissilästä käsin. Lopulta hän pyöritti omaa ohjelmointialan yritystään Nissilässä viisitoista vuotta, vaikka se välillä kysyi kekseliäisyyttä.

– Piti itse rakentaa paikallisverkko ja palvelimet, että pystyi testaamaan ja rakentamaan ohjelmistoja. Ja jos halusi koneella lukea sähköpostia, piti hypätä autoon ja ajaa lähelle mastoa, Mauno muistelee aikoja, kun nettiyhteydet toimivat miten sattuu. Nykyään vastaavia ongelmia ei enää ole, kiitos valokuituyhteyden. Hankaluuksistakin huolimatta jokin veti Maunoa Nissilään.

– Tämä kotiseutu ja kotitalo, jossa asun.

Kyläaktiivit arvelevat, että vakituisesti Nissilässä asuu noin kahdeksankymmentä ihmistä, tosin kesällä väkimäärä liki kolminkertaistuu mökkiläisten ansiosta.

– Haaste tietysti täällä on se, että porukat vanhenee, keski-ikä nousee ja nuoret lähtevät opiskelemaan ja taajamiin. Sais se olla toisinkin päin, Seppo tuumaa.

Kylälle muuttaminen ei ole ainakaan yhteisöllisyydestä kiinni. Nissilän ja Marttisenjärven kylät perustivat vuonna 2017 Vieremän Pohjoiskylät ry:n, joka järjestää monenlaista toimintaa. Vuoden aikana pääsee esimerkiksi yhteisille hiihtoretkille, tanssimaan iltamissa, näyttelemään ja juhlimaan joulua. Samalla oman kylän väki, mutta myös naapurikylien ihmiset käyvät tutuiksi.

– Yhteistyötä tehdään ympäristökuntien kanssa. Hyvä esimerkki on Vuolijoki, josta lähes kahdenkymmenen Zetorin kolonna tulla körötteli meidän markkinoille ja tietysti elävöitti sitä kovasti. Ja me vastavuoroisesti vieraillaan heidän tapahtumassa, Seppo kertoo.

Elokuiset Nissilän markkinat onkin yksi tapahtumista, jonka kyläyhdistys on halunnut elvyttää. Se muistuttaa pitkästä perinteestä, sillä Nissilä sai markkinaoikeudet vuonna 1776. Toinen kyläyhdistyksen elvyttämistä tapahtumista on hauen käsinkalastus, joka järjestetään aina vappuna.

– Oleellista siinä ei välttämättä ole se, että kalaa otetaan, vaan se, että ihmiset kokoontuvat tapaamaan toisiaan, Seppo toteaa.

Tapaamisen lomassa maistuvat makkara, munkit ja nokipannukahvi, jota Jouni kuulemma viime vappuna keitti viisikymmentä litraa.

Mutta mitä on käsinkalastus? Selviää, että kun hauet nousevat Rotimojärvestä Rahajokea ylös ja jäävät suvantopaikkoihin lepäämään, niitä pyydystetään paljain käsin. Apuna saa käyttää ainoastaan pajuvitsaa. Onko siis kyseessä Vieremän oma juttu?

– Käsinkalastus on Nissilän oma juttu, Jouni Savolainen kehaisee.   

Lempipaikka:
Linnanharju, kodan seutu (Tuula)
Makkolankosken silta, siellä vierailee pikkusieppo (Seppo)
Oma kotipiha (Mauno ja Jouni)

Mihin viet vieraasi:
Linnanharju, kodan seutu (Tuula)
Kovaskoski, joka on Rotimojoen kuuluisin koski (Seppo)
Hällämöharju (Mauno)
Hällämöharju ja Linnalan seutu (Jouni)

Maistuvin herkku:
Muurinpohjaletut ja voita päälle (Tuula ja Seppo)
Sultsinat (Mauno)
Muurinpohjaletut sokerin kera (Jouni)

Tapahtuma, jota et voi missata:
Nissilän markkinat (Tuula ja Mauno)
Käsinkalastus (Seppo)
Vieremän ravit (Jouni)

Motto:
Se on järjestelyasia (Tuula)
Tästä eteenpäin (Seppo)
Viimeinen vartti menossa ja se on hyvää aikaa (Mauno)
Oma apu paras apu (Jouni)

Teksti ja kuva: Sari Toikkanen
Tarina on osa Monipaikkaisuuden monet kasvot -julkaisua