Siirry sisältöön

Luonnonsuojelutyötä lapsuuden maisemissa

Luonnonsuojelutyötä lapsuuden maisemissa

Julkaistu: 11.10.2023

Olavi Saastamoinen elää tavoitteellista elämää. Mökkiseutukunnalla se tarkoittaa vesistöjen suojelua ja kotimaisen taimenkannan elvyttämistä.

Olavi Saastamoinen puhuu Lapinlahdesta kuin olisi kanta-asukas.

– Iisalmen kaupungissa varsinaisesti asutaan, mutta aina välillä ei muisteta, kumpi se pääpaikka on, hän sanoo.

Olavi on syntynyt Lapinlahdella ja asunut paikkakunnalla 28 vuotta. Vuosituhannen vaihteessa hän rakensi Sälevä-järven rannalle ympärivuotiseen käyttöön sopivan mökin. Kun Olavi jäi eläkkeelle telealan tehtävistä, ja kun myös vaimo Hilkka eläköityi, mökkeilylle jäi entistä enemmän aikaa.

– On ruvettu viihtymään täällä hyvin. Nykyään elämme puoliksi kaupungissa ja puoliksi maalla. Tällainen sopii eläkeläisille erinomaisesti, voi kätevästi vaihtaa asumisen muotoa jopa säitten mukaan.

Lapinlahdelle on aina vetänyt myös lapsuudesta tutut onkivedet. Nykyään Olavi tosin tuntee virtapaikat jopa paremmin kuin lapsena – kiitos eläkevuosina virinneen intohimon. Olavi aktivoitui suojelemaan luontoa aikana, jolloin Talvivaaran kaivostoiminta oli otsikoissa. Myös soiden ojittamisen ja turvetuotannon vaikutukset luontoon puhuttivat. Oman mökkijärvenkin tila oli hälyttävä, ja on sitä edelleen.

– Sälevä-järven vesi oli vielä 50-luvulla niin kirkasta, että kolmen neljän metrin syvyydestä näkyi pohja ja kaloja. Nyt näkyvyys ei ole metriäkään.

Se tiedetään, etteivät mutaiset vedet tarjoa jalokaloille luontaisia ruokailu- ja kutupaikkoja. Vesireittien varrelle rakennetut voimalaitokset estävät puolestaan vaelluskalojen luontaisen liikkumisen. Syntyi ajatus perustaa suojeluyhdistys, joka huolehtii kalojen elinolojen parantamisesta Ylä-Savon alueella. Olavi ryhtyi puuhamieheksi ja niin vuonna 2016 perustettiin Nilsiän reitin suojeluyhdistys. Se asetti tavoitteekseen palauttaa kotimainen, Saimaasta peräisin oleva taimenkanta reitin vesistöihin.

Kuva Olavi Saastamoinen sanoo, että hänelle tärkein asia on saada Sälevä-järvi
pelastettua.

Nykyään yhdistyksessä on jo liki viisikymmentä jäsentä. Se on järjestänyt kunnostustalkoita Lapinlahden lisäksi Sonkajärvellä, Rautavaaralla ja Kuopiossa, yhteensä kolmisenkymmentä tapaamista. Porukalla on kunnostettu taimenten vanhoja kutupaikkoja ja tehty niihin mäti- ja poikasistutuksia. Purojen kutupaikkoja on myös pitänyt puhdistaa humuksesta, Olavin sanoin valmistaa häävuoteita.   

Tulostakin on jo nähtävissä, sillä sähkökalastuksella on löydetty monelta koskelta taimenen poikasia. Siitä huolimatta työ on vasta alussa.

– Luulisi, että minkä ihminen särkee, hän pystyy myös korjaamaan. Vaikka aikaahan se vie.

Olavin mielestä kalareittien kunnostustyöstä koituva hyöty jää paikallisille. Mökkien hinnat nousevat, jos järvestä saa jalokalaa. Myös yritystoiminta viriää kalaisien järvien äärellä. Olaville itselleen tapaamiset maanomistajien ja talkoolaisten kanssa ovat rikastuttaneet elämää. Tekeminen on lisäksi pitänyt kuntoa yllä.

– Tämä sopii minulle sikäli, että harrastan paljon liikuntaa. Kutupurojen varsilla joutuu talkoita suunnitellessa kävelemään pitkiäkin matkoja, aikaisemmin viisi maratonia juossut 87-vuotias toteaa.

Olavi Saastamoinen uskoo, että kunnostustyöstä koituva hyvä tulee näkymään jälkipolvien elämässä. Hän kannustaa työhön muitakin.

– Sellaisille eläkeläisille, joilla elämä on tavoitteellista, tämä sopii kuin nenä naamaan. 

Lempipaikka:
Nuoruuden paikka Haminamäellä, josta avautuu kaunis näköala Onkivedelle

Mihin viet vieraasi:
Väisälänmäen näkötorni

Maistuvin herkku:
Muikkukukko

Tapahtuma, jota et voi missata:
Veteraaniurheilijoiden SM-kilpailut

Motto:
”Syö säästäen savea, pitkä on elämäntie” (kyyhkysäidin sanoma lapselleen)

Teksti ja kuvat: Sari Toikkanen
Tarina on osa Monipaikkaisuuden monet kasvot -julkaisua