Millaista biotalouden liiketoimintaa toivot SavoGrown alueelle? Vastaa kyselyyn!
Millaista biotalouden liiketoimintaa toivot SavoGrown alueelle? Vastaa kyselyyn!
Laadimme parhaillaan SavoGrowlle biotalouden toimeenpanosuunnitelmaa. Mihin toimiin toivoisit meidän keskittyvän tällä rahoituskaudella? Vaikuta ja vastaa kyselyyn!
Taustaa biotaloudesta
Suomen biotalousstrategia julkaistiin keväällä 2022. Biotalous tarkoittaa talousmallia, jossa eloperäisiä luonnonvaroja käytetään ja jalostetaan kestävästi mahdollisimman korkean jalostusasteen tuotteiksi. Tällä tavoitellaan talouskasvua erityisesti maaseutualueille. Biotalouden tuotteita ovat muun muassa biokaasu, biohiili, marjat ja luonnontuotteet sekä erilaiset elintarvikkeet. Biotalouden mahdollistavat kestävät tuotantotavat ja -teknologiat.
Mitä biotalous sitten tarkoittaa käytännössä? Kuvitellaan biotalouden esimerkki vaikkapa metsien käyttöön: Metsänomistajalla on entisiä peltolohkoja, jotka on aikanaan metsitetty koivulle. Hoitotoimet ovat vähän viivästyneet, ja koivut ovat päässeet riukuuntumaan. Perinteisellä kantohinnalla kuitupuusta saisi kohtalaisen tulon. Biotalouden näkökulmasta metsänomistaja voisi kuitenkin ajatella vähän laajemmin. Entäpä jos alkaisikin myymään koivuista mahlaa tai ymppäisi niihin pakurikääpää? Tuotot olisivat huimasti suurempia, mutta toisaalta myös riskit kasvavat. Kuka todellisuudessa ostaa pakurin ja miten se saadaan Aasian markkinoille? Entäpä mitä mahlan tuotantoketju vaatii?
Biotalouden liiketoimilla on siis suunnaton talouspotentiaali, mutta paljon on vielä kehitettävää ja selviteltävää. Erityisesti tuotantoketjujen toimivuus sakkaa monen tuotteen osalta. Materiaaleja ja teknologioita on yllin kyllin, mutta tarvitaan myös tuottajat, jalostajat ja kontaktit markkinoille.
Tämän tyyppisessä tilanteessa kehitysyhtiöllä ja erilaisilla hankerahoituksilla on paikkansa. SavoGrow on strategiassaan linjannut, että biotalous on yksi alueemme valttikortteja ja haluamme sitä kehittää systemaattisesti. Jotta tuleva toimintamme kohdentuisi oikeasti yrityksiä kiinnostaviin biotalouden sovelluksiin, pyydämme toimijoita osallistumaan biotalouden toimenpidesuunnitelman laadintaan.
Kuulemme mielellämme näkemyksesi ja kiinnostuksen kohteesi biotaloudessa. Vastaa siis laatimaamme kyselyyn ja vaikuta tulevien vuosien toimintaamme!
Lisätietoja: