Siirry sisältöön

Kysely: Puskaradiot kuntalaisten osallisuuden kanavina

Kysely: Puskaradiot kuntalaisten osallisuuden kanavina

Julkaistu: 22.11.2021

SavoGrown Mukana-hankkeessa tehdään parhaillaan taustatutkimusta sosiaalisen median ”puskaradio”-ryhmistä Savon Villin Lännen alueella. Tavoitteemme on selvittää miten oman kotiseudun Facebook-ryhmät toimivat asukkaiden osallisuuden kanavina.

Sosiaalinen media on muuttanut tiedonkulkua radikaalisti. Paikallislehtien, virallisten tiedotteiden ja toimitettujen uutisten rinnalle on viime vuosikymmeninä noussut uusi merkittävä tiedonvälityskanava: yksittäisten kuntalaisten perustamat kuntakohtaiset ”puskaradiot”, nuo vapaamuotoiset sosiaalisen median ryhmät, joissa keskustellaan laajasti oman kotiseudun asioista, ilmiöistä ja otetaan kantaa myös kunnan asioihin ja päätöksentekoon.

Puskaradioille tyypillistä on vapaamuotoisuus ja vaihtelevat käytännöt. Usein puskaradioryhmiä löytyy useampia – myös pienemmistä kunnista. Olemme pyrkineet ottamaan kyselyymme mukaan mahdollisimman monta Savon Villin Lännen alueella toimivaa puskaradioryhmää – mikäli jotain on jäänyt huomaamatta, voi kyselyyn myös lisätä ryhmiä.

Mukana – Tulevaisuuden osallisuusmallit 2025 -hankkeen pyrkimyksenä on kehittää kuntalaisten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia Keiteleen, Pielaveden, Rautalammin, Suonenjoen, Tervon ja Vesannon alueella. Nyt toteutettavalla kyselyllä pyritään muodostamaan selkeä kokonaiskuva siitä miten alueen asukkaat kokevat vapaamuotoisen somekeskustelun ja millaisin motiivein puskaradioiden keskusteluja seurataan ja niihin osallistutaan.

Kyselyyn otetaan vastauksia marraskuun 2021 loppuun asti. Pääset vastaamaan kyselyyn osoitteessa: https://forms.office.com/r/bi0Z6jfsDX ja vastaamiseen kuluu aikaa noin 1-4 minuuttia.

Mukana – Tulevaisuuden osallisuusmallit 2025 -hanketta rahoittaa Kehittämisyhdistys Mansikka ry – ”Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin”.

Lisätietoja: