Monipaikkaisuudesta boostia Pohjois-Savon vetovoimaan

Monipaikkaisuudesta boostia -hanke auttoi Pohjois-Savon kuntia suunnittelemaan ja tekemään monipaikkaisuutta edistäviä tekoja ajalla 1.8.2024 – 31.7.2025.
Monipaikkaisuus tarkoittaa sitä, että ihminen elää elämäänsä ja jakaa omaa aikaansa useamman paikkakunnan välillä olipa kyse mökkeilystä, työperäisestä asumisesta, etätöistä, matkailusta tai säännöllisistä harrastuksista.
Hankkeen tavoitteena oli innostaa pilottikuntia tekemään konkreettisia toimenpiteitä monipaikkaisuuden edistämiseksi. Taustalla laajempana tavoitteena oli herätellä Pohjois-Savon kuntia huomaamaan monipaikkaiset kohderyhmänä, johon panostaminen voi tuoda osaratkaisuja työvoiman saatavuuteen, väestökehityksen haasteisiin, palvelurakenteen ylläpitoon ja yhteisöllisyyden turvaamiseen.
Lisäksi tavoitteena oli löytää ratkaisu ja toimintamalli sille, kuinka monipaikkaisista ihmisistä voidaan kerätä systemaattisesti tietoa ja miten tieto on riittävän helposti vertailtavissa ja hyödynnettävissä esim. markkinoinnin tueksi.
Hankkeen toimenpiteet
Monipaikkaisuudesta boostia Pohjois-Savon vetovoimaan -hankkeessa haastettiin Pohjois-Savon kuntia mukaan tekemään konkreettisia tekoja monipaikkaisuuden edistämiseksi. Avoin haku hankkeen pilottialueiksi käynnistettiin elokuussa 2024.
Hakijoita pyydettiin ehdottamaan omaa ideaa monipaikkaisuuden edistämiseksi. Ajatuksena oli tarttua niihin toimenpiteisiin, jotka ovat kuntien omasta näkökulmasta ajankohtaisimpia ja innostavimpia, jolloin yhteinen kehittämistyö tuntuu mielekkäältä ja nivoutuu kunnan laajempaan toimintaan ja strategiaan.
Saapuneet hakemukset kävi läpi asiantuntijaryhmä, johon oli koottu asiantuntijoita tutkimuksen, kehittämisen ja kylätoiminnan saralta paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Ryhmä valitsi hakemusten joukosta Kaavin, Rautalammin, Tervon ja Vieremän kuntien hakemukset sekä Karttulan ja Maaningan pitäjäraatien hakemukset.
Hanke tarjosi kunnille paalutetun kehittämispolun, jonka avulla kunta tai muu alue saa vietyä valitsemansa monipaikkaisuutta tukevat toimenpiteet maaliin. Hankeen roolina oli toimia kehittämispolun fasilitaattorina, koota ja nostaa esiin toimivia esimerkkejä pohdittavaksi ja hyödynnettäväksi sekä mahdollistaa kuntien keskinäisen sparrailun teemasta.
Lisäksi hankkeessa muodostettiin toimintatapa, jonka avulla kerätään säännöllisesti tietoa maakunnan monipaikkaisista henkilöistä. Tiedonkeruumallia työstettiin avoimissa verkkotyöpajoissa, joihin kutsuttiin Pohjois-Savon kuntien johtoa, kehittäjätoimijoiden edustajia, maakuntaliiton ja ELY-keskuksen edustajia sekä yrittäjäjärjestön väkeä.
Hankkeen pilottien tulokset
Kaikki pilottikunnat tekivät konkreettisia toimenpiteitä monipaikkaisuuden edistämiseksi. Kaavilla toteutettiin mökkiläiskysely ja luotiin toimintamalli vuorovaikutuksen vahvistamiseen vapaa-ajanasukkaiden kanssa. Malli koostuu virtuaalisista tapaamisista, joissa käsitellään ajankohtaisia, vapaa-ajan asukkaiden näkökulmasta kiinnostavia asioita sekä muutaman kerran vuodessa lähetettävästä sähköisestä uutiskirjeestä.
Rautalammilla onnistuttiin yhteisen työskentelyn tuloksena virkistämään vapaa-ajan asukkaiden toimikunnan toimintaa ja käynnistämään se uudestaan hiljaisemman tauon jälkeen. Toiminnalle luotiin yhdessä rakenteita ja työkaluja toiminnan suunnitteluun. Esimerkiksi työnjakoa toimikunnan puheenjohtajan ja kunnan yhteyshenkilön välillä selkiytettiin ja luotiin toiminnalle vuosikellopohja. Lisäksi mukaan saatiin innostettua uusia, innokkaita jäseniä. Tietoisuus vapaa-ajan asukkaiden toimikunnasta laajeni aktiivisen viestinnän ja avoimien työpajojen myötä.
Vieremällä luotiin malli paikkakunnalle töihin pendelöivien kohtaamiseen ja Vieremän palvelujen esittelyyn. Malli koostuu useammalla eri kielellä toteutetusta perehdytyspaketista, jota työnantajayritykset ovat sitoutuneet jakamaan uusille työntekijöilleen. Kunnan puolella on nimetyt vastuuhenkilöt, jotka järjestävät pyydettäessä henkilökohtaisen esittelyn Vieremästä ja Vieremän palveluista kaikille kiinnostuneille.
Karttulassa ja Maaningalla toteutettiin sähköiset kyselyt etätyötilan tarpeesta. Ideana oli, että etätyötila voisi palvella vapaa-ajan asukkaita ja houkutella heitä viettämään enemmän aikaa mökkipaikkakunnalla. Etätyötilaa kokeiltiin Karttulassa ja Maaningalla 3 kuukauden ajan Kuopion kaupungin maksutta tarjoamissa tiloissa. Kokeilun tuloksena syntyi ymmärrys toimivan etätyötilan konseptista ja sen edellyttämästä taloudellisesta mallista. Etätyötilojen jatko jäi vielä harkittavaksi paikallisesti.
Tervossa vapaa-ajan asukkaita osallistettiin kehittämään Etätyötila Lokinpesää käyttäjälähtöisesti. Tuloksena syntyi tilan kehittämissuunnitelma. Lisäksi toteutettiin pieniä kehittämistoimia, kuten ilmoitustaulun siirto etätyötilaan, vieraskirjan hankkiminen ja jatkuvasti toiminnassa olevien palautekanavien luominen. Paikallisille yrittäjille tarjottiin mahdollisuutta tuoda mainoksia omista palveluista etätyötilan ilmoitustaululle. Myös etätyötilan viestintää ja markkinointia tehostettiin mm. levittämällä mainoksia sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat ja lisäämällä somemarkkinointia.
Pohjoissavolainen tiedonkeruumalli monipaikkaisuudesta
Avoimissa verkkotyöpajoissa rakennettiin uusi monipaikkaisuustiedon keräämisen toimintamalli Pohjois-Savossa. Pohjois-Savon liitto vastaa tilastollisen monipaikkaisuustiedon keräämisestä ja koostamisesta ForeSavo-sivustolle. Kerran vuodessa on luvassa yhteenveto Pohjois-Savon kunnille tilastojen päivityksen yhteydessä.
Vastaavasti kunnat voivat halutessaan tarttua laadullisen monipaikkaisuustiedon keräämiseen omista tarpeistaan ja lähtökohdistaan käsin. Laadullisen tiedon keräämisen tueksi on työstetty lyhyet ohjeet ja tsekkilista, jotka ovat ladattavissa tästä alta.
1. huoneentaulu kokoaa yhteen laadullisen tiedon keruuprosessin kunnan näkökulmasta katsottuna. Prosessi etenee vaiheittain tiedon tarpeen rajaamisesta tiedon hyödyntämiseen johtamisessa ja viestinnässä.
2. huoneentaulu tiivistää erilaisia tapoja laadullisen tiedon keräämiseen ja analysointiin. Voit tehdä oman tutkimuksesi, ostaa palvelun ulkoa sopivalta palvelun tarjoajalta tai pyrkiä yhteistyöhön oppilaitosten ja korkeakoulujen kanssa.
3. huoneentaulu listaa esimerkkejä ja tarjoaa ideoita laadullisen tiedon hankkimisen menetelmistä.
Lisäksi koostettiin keskeisen sisällön tiivistävä tsekkilista, johon on koottu muiden taulujen keskeisin sisältö yhdelle sivulle. Huoneentaulut ja tsekkilista ovat vapaasti ladattavissa PDF-muodossa edellä olevista linkeistä.
Hanna Moilanen
Projektipäällikkö
Monipaikkaisuudesta boostia Pohjois-Savon vetovoimaan
Hankkeen ajankohtaisia kuulumisia
- 30.7.2025 Hankkeen tulos: monipaikkaisuutta edistettiin konkreettisilla teoilla eri puolilla Pohjois-Savoa
- 22.7.2025 Pohjois-Savossa kerätään tietoa monipaikkaisuudesta
- 30.6.2025 Uusi malli pendelöivien työntekijöiden kohtaamiseen
- 27.6.2025 Kaavilla satsataan mökkiläisten kohtaamiseen
- 13.5.2025 Osan aikaa paikkakunnalla olevien potentiaali käyttöön
- 9.5.2025 Maaningan etätyötilakokeilu käynnistyy osana monipaikkaisuuspilottia
- 4.4.2025 Kaavin mökkiläiset käyttävät paikallisia palveluja ja ovat valmiis osallistumaan kunnan kehittämiseen
- 10.2.2025 Kaavi selvittää mökkiläisten mielipiteitä
- 13.12.2024 Etätyöstä elinvoimaa Kuopion maaseutualueille
- 4.12.2024 Tervossa halutaan kehittää etätyötila Lokinpesää
- 27.11.2924 Kysely Pohjois-Savon kunnille: millaista tietoa kaivataan monipaikkaisuudesta
- 4.11.2024 Vieremän kunta satsaa uusien työntekijöiden yksilölliseen kohtaamiseen
- 29.10.2024 Vapaa-ajan asukkaat mukaan kehittämään kuntaa
- 9.10.2024 Monipaikkaisuuden kehittämispilotit starttaavat lokakuussa
- 15.8.2024 Hakuilmoitus monipaikkaisuuden kehittämispiloteiksi
- 12.8.2024 Monipaikkaisuudesta boostia Pohjois-Savon vetovoimaan